Moni varmasti tunnistaa seuraavanlaisen tilanteen; vastaan tulee mainos kiinnostavasta
tapahtumasta, mistä innostuu siinä hetkessä, mutta lopulta tapahtumaan ei tulekaan mentyä. Arki voi olla kiireistä ja aika ei millään riitä kaikkeen. Joskus osallistumisen esteeksi voivat tulla
sosiaalisissa tilanteissa, hälyisyydestä ja tungoksesta kuormittuminen. Juuri tällaisina hetkinä
virtuaalitapahtumat voivat olla todellinen pelastus. Ne tarjoavat mahdollisuuden osallistua
toimintaan ja tapahtumiin omista lähtökohdista käsin, ilman turhaa stressiä ja ahdistusta.
Opinnäytetyössä kehitettiin teatterin yleisötyön toimintamalli erityisryhmän kanssa toimimiseen
Yllä kuvattu tilanne on itselleni hyvinkin tuttu, sillä olen hiljattain tehnyt aiheeseen osittain liittyvän
opinnäytetyön. Olen Birgitta Metso ja opiskelen Humanistisessa ammattikorkeakoulussa yhteisöpedagogiksi. Tein opinnäytetyöni yhteistyössä kulttuurituottajaksi opiskelevan Essi Parkaksen kanssa.
Opinnäytetyön nimi on Erityistä yleisötyötä- Teatterin yleisötyön toimintamalli erityisryhmän kanssa toimimiseen. Olemme rajanneet opinnäytetyössämme erityisryhmän koskemaan neurokirjolla olevia henkilöitä. Autismiliiton määritelmän mukaisesti tämä tarkoittaa henkilöitä, jotka ovat autismin kirjolla tai joilla on ADHD, Touretten oireyhtymä, oppimisvaikeuksia tai kehityksellinen kielihäiriö.
Neurokirjon huomioiminen yleisötyössä on tärkeää
Viime aikoina tietoisuus neurokirjosta on lisääntynyt julkisessa keskustelussa. Monet julkisuudenhenkilöt ovat kertoneet saaneensa diagnoosin ja moni itse neurokirjolla oleva tuottaa aiheesta sisältöä omissa sosiaalisen median kanavissaan. Halusimme opinnäytetyössämme selvittää, onko teattereiden yleisötyössä huomioitu neurokirjolla olevien henkilöiden erityistarpeet.
Yleisötyöllä tarkoitetaan muun muassa teattereiden ja museoiden yleisöä osallistavaa työtä, johon kuuluvat esimerkiksi kulissikierrokset, tekijätapaamiset ja työpajat. Kehitimme opinnäytetyössämme toimintamallin teattereille, jossa pyrimme madaltamaan neurokirjoilla olevien henkilöiden osallistumista teatteriesityksiin.
Neurokirjolla olevat haluavat tutustua teatteritiloihin etukäteen virtuaalisesti
Ollessani harjoittelussa Kalliolan Setlementin vapaaehtoistyön koordinoinnissa, pääsin tutustumaan IloNovi-hankkeeseen. Havaitsin, kuinka kyselytutkimuksessa esiin tulleisiin haasteisiin IloNovi tuntui vastaavan. Kyselytutkimuksessa selvisi muun muassa se, että neurokirjolla olevat haluaisivat tutustua virtuaalisesti teatteritiloihin etukäteen.
Moni vastaajista kertoi kuormittuvansa
muun muassa äänistä, tuoksuista, väkijoukoista sekä esitykseen mahdollisesti liittyvistä kovista äänistä. He toivoivat hiljaista väliaikatilaa ja porrastettuja saapumisia välttääkseen tungoksen.
Yleisötyöltä toivottiin sen olevan sellaista, että se ei vaadi kohtaamista ja vuorovaikutusta. Toivottiin myös, että erityisyyteen ei kiinnitettäisi mitään huomiota, vaan että heidät kohdattaisiin
kuten kuka tahansa teatterikävijä.
Huomasin pohtivani IloNovia opinnäytetyön näkökulmasta käsin. Vaikutuin suuresti siitä,
miten pehmeä ja miellyttävä virtuaalinen tila voikaan olla. Äänimaailma on miellyttävä, samoin
siellä käytetyt värit ja muodot. Erityisesti neurokirjolla oleville, joilla on herkkyyksiä äänille,
valoille ja muille ympäristötekijöille, IlonNovin kaltaiset virtuaalitilat tarjoavat esteettömiä
osallistumismahdollisuuksia. Pohdin, miten teatterit voisivat hyötyä virtuaalitiloista kehittämällä yleisötyötä niille, joille teatteri ei muuten olisi saavutettavissa.
Kaipaamme tulle kohdatuksi sellaisina kuin olemme
Teatterit tekevät jo nyt monenlaista yhteistyötä erilaisten toimijoiden kanssa yhdenvertaisuuden ja saavutettavuuden lisäämiseksi. Havaitsimme haastattelujen aikana, kuinka innovatiivisia ja työlleen omistautuneita teattereiden yleisötyöntekijät olivat. Yleisötyöntekijät eivät mielellään määritelleet erityisryhmiä. He ottivat jokaisen henkilön ja ryhmän sellaisenaan, ilman määritettä erityisyydestä. Yleisötyöntekijöistä välittyi vahva viesti, että me kaikki olemme omalla tavallamme erityisiä ja kaipaamme tulla kohdatuksi sellaisina kuin olemme.
Opinnäytetyötä tehdessä vahvistui ajatus siitä, että kun jotain asiaa tehdään saavutettavaksi yhdelle ryhmälle, auttaa se samalla kaikkia muitakin. IloNovin kaltaisten virtuaalitilojen ja –
tapahtumapaikkojen kehittäminen luo osallistumismahdollisuuksia hyvin monenlaisista
lähtökohdista käsin tuleville osallistujille. Lopulta tärkeintä on osallistuminen ja siitä syntyvät
kokemukset, kun osallistuu itselle merkitykselliseen toimintaan tai tapahtumaan.
Kirjoittaja on yhteisöpedagogiopiskelija Birgitta Metso Humanistisesta ammattikorkeakoulusta.