Uimapuvut

Arjan matkassa

Miten ihminen, jolle vanheneminen on vaikea asia, päätyy lyhytelokuvaan kypsään ikään ehtineistä naisista? Käsittämätöntä.

Koe-esiintyminen! Uskaltaisinko ilmoittautua ja haluaisinko ylipäätään lähteä mukaan johonkin, jossa korostetaan ikää ja vanhenemista? Minähän kapinoin vanhenemista vastaan. Edellinen vuosi oli mullistanut elämäni. Olin saanut kokea niin paljon! Houkuttelevaa ilmoituksessa oli se, että koreografia luodaan yhdessä esiintyjien kanssa. Rohkeaa oli se, että vähissä vaatteissa esiintyminen on elokuvan ydintä. Se olisi haaste! Ihmiselle, joka häpeää vartaloaan ja ikääntymistään. Ihmiselle, joka ei ole mielestään kuvauksellinen. Inhoan monia sanoja, joita käytetään ikääntyneistä ihmisistä.

Toistoa, toistoa, jotta aivosi suostuisivat ottamaan kuviot omikseen. Ja silti voi erehtyä. Oppia, unohtaa, erehtyä. Sitähän tämä elämäkin on.

Arja

Ilmoituksessa kerrottiin, että on kyse kypsään ikään ehtineiden naisten kapinasta. Se kuulosti hyvältä. Kapina, se sopii minun ajatusmaailmaani. Ihmeekseni sain kutsun elokuvaprojektiin! Se tuntui mahtavalta. Tunsin, että ohjaajat olivat nähneet minussa jotakin. Olin ylpeä itsestäni.

Kuvauspaikkaan tutustumassa. KUVA: Elli Isokoski

Oodi iälle -elokuvan harjoitukset ja työpajat Espoossa jatkuivat heinäkuun viimeisellä viikolla. Olimme myös tutustumassa kuvauspaikkaan. Mikä liike tulikaan tämän jälkeen? Entä sen jälkeen? Toistoa, toistoa, jotta aivosi suostuisivat ottamaan kuviot omikseen. Ja silti voi erehtyä. Oppia, unohtaa, erehtyä. Sitähän tämä elämäkin on.

Tanssiharrastuksessa hienoa on se, että voi tanssia kaikenikäisenä. On erilaisia tanssin lajeja. Voi tanssia myös yksin.

Arja

Rantakohtausta varten puvustajalla oli mukanaan uimapukuja, hattuja ja asusteita. Minulle hän oli hankkinut aivan ihastuttavan kirkkaanpunaisen uimapuvun! Se sopi minulle täydellisesti. Rakastuin siihen silmänräpäyksessä.

Hatut, mekot, suunnat, askeleet – paljon muistettavaa. KUVA: Elli Isokoski

Torstaina harjoittelimme rooliasuissamme tiettyä kohtausta. Eläydyimme hahmomme ajatusmaailmaan ja kokemuksiin. Se oli kiinnostavaa. Ja naurua riitti taas… Meillä on vielä viikko harjoitusaikaa. Sitten alkavat kuvaukset. Loppukuun säät hieman jännittävät, sillä osa kohtauksista kuvataan ulkona. On etuoikeus ja ilo olla ammattitaitoisten tanssitaiteilijoiden ohjauksessa. Tunnen kiitollisuutta kaikesta, mitä projektissa on tapahtunut jo tähän asti. Millaisia työtovereita minulla on ryhmässäni? Yhteinen piirre on se, että heillä kaikilla on tanssitaustaa, enemmän tai vähemmän.
Tanssiharrastuksessa hienoa on se, että voi tanssia kaikenikäisenä. On erilaisia tanssin lajeja. Voi tanssia myös yksin.

Oma tämänhetkinen rauhoittavin harrastukseni on uinti. Rauhallinen, meditatiivinen uinti. Miten ihanaa on pulahtaa siniseen ja turkoosiin veteen ja antaa ajatusten tulla ja mennä. Olen nyt oppinut näkemään vartaloiden monimuotoisuuden. Uinnin aloittaminen on ollut hyvää terapiaa myös kehohäpeään. Jatkoa sille on osallistuminen Oodi iälle -elokuvaprojektiin, jossa opitaan hyväksymään itsensä kauniina, juuri sellaisena kuin on.

Teksti Arja. Muokkaus Mervi Leivo.

Lue Arjan kokemuksista Myrskyryhmän blogista. Lue koetanssista IloNovin blogista.

Taustatiedot

Oodi iälle (työnimi) on tanssielokuva ikääntymisestä vanhojen naisten kertomana. Lyhytelokuva purkaa stereotypioita vanhuksista ja antaa näkyvyyttä sukupolvelle, jota harvemmin nähdään edustettuna tanssielokuvissa. Elokuvaa on käsikirjoitettu Myrskyryhmän 70–80-vuotiaiden naisten ryhmässä Leppävaaran elä- ja asu -seniorikeskuksessa 2023. Osa heistä esiintyy elokuvassa. 

Arja on valittu tanssielokuvaan esiintyjäksi avoimen haun, koetanssin eli castingin kautta. Arja kirjoittaa kokemuksistaan elokuvaprosessissa. Elokuvan tuotannossa työskentelevät tanssin ja elokuvan ammattilaiset. Elokuva julkaistaan IloNovi- virtuaaliympäristössä joulukuussa 2024. Tuotannosta vastaa Taiteen edistämisen yhdistys Myrskynsilmä ry, jolla on 15 vuoden kokemus tanssielokuvien tuotannosta.

Lue koetanssista IloNovin blogista: https://ilonovi.com/blogi/kuhinaa-koe-esiintymisessa-ihanat-naiset-tanssisalissa/

Työryhmästä

Kati Kallio, käsikirjoitus, ohjaus, leikkaus 

Tanssitaiteen maisteri Kati Kallio on tanssielokuvan tekijä ja Suomen johtava tanssielokuvan asiantuntija. Hän on valmistanut yli 20 lyhytelokuvaa ja hänen elokuviaan on palkittu kansainvälisillä festivaaleilla. Hänen elokuviaan on myös esitetty televisiossa kotimaassa ja kansainvälisesti. Kallio on tanssiryhmä Myrskyryhmässä työskennellessään kehittänyt osallistavan tanssielokuvan metodeja. Myrskyryhmän tuotantona on valmistunut kahdeksan lyhytelokuvaa osallistavalla tavalla yhdessä ikäihmisen kanssa. 

Elli Isokoski, käsikirjoitus, apulaisohjaaja, Myrskyryhmän toiminnanjohtaja

Tanssitaiteen maisteri, osallistavan ja soveltavan taiteen asiantuntija Elli Isokoski on perustamansa tanssiryhmä Myrskyryhmän johtaja. Hän toimii laaja-alaisesti tanssijana, yhteisötaiteilijana, pedagogina, tanssielokuvan tekijänä ja tuottajana. Isokosken työ ikäihmisten parissa käynnistyi halusta viedä tanssiesityksiä hoitolaitoksiin, mutta on vuosien mittaan laajentunut sisältämään hoitajakoulutusta, taiteilijaresidenssejä hoivayksiköissä ja osallistavaa tanssielokuvatyöskentelyä. Isokoski tunnetaan osallistavan tanssin merkittävänä asiantuntijana. Taiteellisessa työssä Isokoski arvostaa kohtaamisen hetkiä ja haluaa tuoda ikäihmiset esille luovina toimijoina. Isokoski valittiin 2021 Vuoden Yhteisötanssitaiteilijaksi.

Aino Halonen, tuottaja

Niina Huovinen, pukusuunnittelija

Janne Laine, äänisuunnittelija

Arttu Peltomaa, kuvaaja 

Anne Karttunen, lavastaja

Tanssijat

Mervi Leivo, hanketuottaja, yhteisökoordinaattori

Ilmoittaudu Oodi iälle -elokuvan ensi-iltaan

Oodi iälle elokuvan ensi-ilta järjestetään IloNovissa 11.12.2024 klo 14-15. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Ilmoittaudu mukaan!


Kategoriassa:

,