fbpx
MHAW 2024 IloNovissa

Mental Health Art Week 2024 IloNovissa

Mental Health Art Week (MHAW) järjestetään 20.–26. toukokuuta, ja se keskittyy kulttuurin ja taiteen merkitykseen mielenterveydelle. Viikon aikana ympäri Suomea järjestetään erilaisia matalan kynnyksen tapahtumia, jotka ovat kaikille avoimia ja maksuttomia. Tämän vuoden teema on “Yhteys”.

Virtuaalitalo IloNovi osallistuu tapahtumaviikkoon seuraavilla tapahtumilla:

Ellin elokuvahetki: Kurkien kutsu

Esitykset:

Lyhytelokuva “Kurkien kutsu” kertoo uskalluksesta, elämänilosta ja luovuuden voimasta. Näytöksen jälkeen yleisöllä on tilaisuus keskustella elokuvasta Myrskyryhmän toiminnanjohtajan ja yhteisötanssijan Elli Isokosken kanssa.

Kurkien kutsu itsenäisesti katsottavana

Kurkien kutsu -elokuvan voi myös katsoa itsenäisesti: Linkki tapahtumaan

Mörököllin metsä – lyhytelokuva

Esitykset:

Mörököllin metsä on Kulttuuripaja K-35:n lyhytelokuvatyöryhmän luoma elokuva, jonka käsikirjoituksesta vastaa Elina Elolahti. Elokuvan lähtökohtana on Elolahden kirjoittama satu, joka voitti toisen palkinnon Alvi ry:n kirjoituskilpailussa vuonna 2022. Elokuva kertoo metsässä asuvasta kentaurin kaltaisesta taruolennosta, puoliksi eläimellisestä peikosta ja puoliksi ihmisestä. Tarina toimii metaforana erilaisuuden kohtaamiselle, hyvän ja pahan taistelulle sekä Mörököllin pyrkimykselle pelastaa metsä tuholta. Keskushahmon selviytymistarina kuvaa, kuinka hän lopulta tulee hyväksytyksi ja osaksi yhteisöä.

Kulttuurivene – Mielen hyvinvointia kulttuurista

IloNovissa on esillä myös Kulttuurivene-juliste, joka auttaa ihmisiä löytämään tapoja kokea kulttuuria ja osallistua kulttuuritoimintaan. Juliste ja materiaalit ovat ladattavissa IloNovissa sekä Terveyttä kulttuurista mielenterveys ry:n nettisivuilla.

Tervetuloa IloNoviin vahvistamaan ja luomaan yhteyksiä!


Kategoriassa:

,